Arttu lindeman

Arttu Lindeman on kotimaisen somekentän kokenut ja monipuolinen sisällöntuottaja ja artisti. Yli kymmenen vuoden ura sisällöntuotannon, musiikin ja viihteen parissa on tehnyt hänestä vahvan monikanavaisen mediapersoonan, jonka sisältö tavoittaa yleisöjä poikkeuksellisen laajasti eri alustoilla.

Arttu nousi suuren yleisön tietoisuuteen YouTubessa jo 2010-luvun alkupuolella, ja hänen sisältönsä keräsi vuosien aikana valtavan ja sitoutuneen seuraajakunnan. Tubettamisen rinnalla käynnistyi myös musiikkiura, jonka aikana hänen kappaleitaan on kuunneltu Spotifyssa yli 55 miljoonaa kertaa. Vuonna 2017 Arttu palkittiin Emma Gaalassa Vuoden Artisti -tunnustuksella.

Sisällöntuottajana Artun vahvuus on hänen aitoutensa ja monipuolinen, sekä kiinnostava arkensa. Hänen kanavansa vie yleisön kulissien taakse maailmoihin, joihin harvalla on pääsy – mm. elokuvatuotantoihin ja muihin projekteihin. Tämä tekee hänen seuraamisestaan yllätyksellistä ja viihdyttävää seurata.

Musiikin ja viihteen lisäksi Arttu on kiinnostunut erityisesti ruoanlaitosta, ja satunnaisesti mukana nähdään myös hänen vaimonsa Ella.

Brändeille Arttu tarjoaa yhdistelmän pitkää kokemusta, vahvaa esiintymiskarismaa ja syvää ymmärrystä siitä, mikä sosiaalisessa mediassa oikeasti toimii. Artulla on lisäksi sitoutunut yleisö Snapchatissa.

Kuva: Niki Soukkio

Edellinen
Edellinen

Emilia Vuorisalmi

Seuraava
Seuraava

Dave Cad